torstai 30. kesäkuuta 2016

ompele häähuntu

Omia häitäni vietin kuukausi sitten ja päätin ommella itselleni katedraali-pituisen hunnun. Tuon pituiset hunnut maksoivat valmiina 100 eurosta ylöspäin. Pidin tuota hintaa korkeana, joten kävelin Eurokankaaseen ja ostin sieltä 2,7 metriä valkoista tylliä, jonka metrihinta oli 3 euroa. Hain Glitteristä huntua varten muovisen hiuskamman, jolle tulee hintaa kaksi euroa.

Ompelin huntuun leveyssuunnassa rypytyslangat ja kiristin hunnun kamman levyiseksi. Ompelin tuon kiinnityskohdan useampaan otteeseen suoralla ompeleella edestakaisin ja sain näin ollen kiristettyä hunnun kauniisti kasaan. Kamman ompelin huntuun käsin. Tyllin reunoja ei tarvinnut huolitella ja päätin olla pyöristämättä kulmia, sillä huntu laskeutui kauniisti. Työhön meni aikaa tunnin verran ja hintaa hunnulle tuli kymmenen euroa.

Käytin huntua kirkossa ja potrettikuvauksessa. Mielestäni huntu antoi asulle viimeisen silauksen ja tunsin olevani kauneimmillani. :)